17. huhtikuuta 2012

YKS - Yksilökeskeinen elämänsuunnitelma

Pumppu-hankkeessa edistetään ja kehitetään käyttäjälähtöisiä monituottajamalleja hyvinvointipalveluissa. Tavoitteena on uudistaa hyvinvointipalveluita sekä tapaa, jolla niitä tuotetaan.

Hämeenlinnan kaupungin osaprojekti VIRVELINRANTA YKS lähtee edistämään käyttäjälähtöisyyttä YKS (yksilökeskeinen elämänsuunnitelma) menetelmän avulla. YKS menetelmä perustuu yksilökeskeiseen ajatteluun ja lähestymistapaan.

Yksilökeskeistä elämänsuunnittelua on kehitetty 1970-luvulta alkaen erityisesti Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa menetelmää alettiin vähitellen käyttämään1990-luvun lopulla. Alun perin yksilökeskeinen elämänsuunnittelu on kehitetty laitoksista pois muuttaneiden ja itsenäistymässä olevien kehitysvammaisten henkilöiden elämänsuunnittelun tueksi.

YKS:n avulla pyritään enemmän ajattelemaan asioita asiakkaan näkökulmasta. YKS-työskentely tarkoittaa, että hoito-, hoiva-, ohjaus-, kasvatus- tai kuntoutustyötä tehdään entistä yksilökeskeisemmin ja käyttäjälähtöisemmin. YKS:n tavoitteena on henkilön voimaantuminen ja osallisuus ja siksi yksilökeskeinen elämänsuunnittelu lähtee henkilön omista tavoitteista eikä tarjottavista palveluista. Voimaantuminen on henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi. Jotta vammainen henkilö voi tuntea voimaantumista omassa elämässään, tarvitsee henkilöstön kuunnella ja oppia, mitä ihminen odottaa ja toivoo elämässään. Tärkeätä on myös auttaa henkilöä tunnistamaan hänelle niitä asioita, joita hän haluaa elämässään ja toimimaan siten, että löydetään keinot, joilla voidaan tukea henkilöä hänen oman näköiseen elämäänsä. Keskeistä on arvostaminen ja kunnioitus ja henkilölle tärkeiden ihmisten ja tärkeiden ja merkityksellisten asioiden löytäminen. Itsensä ilmaisemisen tukeminen eri tavoin ja elämäntarinan tunteminen ovat myös työskentelyn peruslähtökohtia.

YKS:n tärkeät periaatteet ovat, että henkilö on työskentelyn keskipiste ja hän on oikeasti siinä mukana. Läheiset ja työntekijät auttavat henkilöä saamaan oikeanlaista tukea ja toimitaan niin, että henkilön oma elämäntapa voisi toteutua. Suunnitelma kertoo, mikä on henkilölle tärkeää nyt ja tulevaisuudessa. Se kertoo myös, mitkä ovat henkilön vahvuudet ja millaista tukea hän tarvitsee. Henkilön elämänsuunnitelman työstäminen edellyttää kaikilta sitoutumisen työskentelyyn, oman arvopohjan ja omien asenteiden tutkimista ja kysymysten esittämistä itselle: miten valmis olen uuteen ja pystynkö laittamaan itseni likoon sekä kuulenko asiakasta ja haluanko oppia tuntemaan hänet?

YKS-työskentelyssä voidaan kysyä: keskitymmekö henkilön vahvuuksiin vai puutteisiin ja keskitymmekö ongelmaan vai ratkaisuun ja miten voimme tukea henkilön itsemääräämisoikeutta? Jokaisella ihmisellä on oikeus ohjata ja suunnitella elämäänsä. Häntä tulee kuulla ja hänen mielipidettään kunnioittaa. Vammaisia henkilöitä on tuettava ja autettava oman elämän suunnittelussa ja heille pitää antaa todellinen mahdollisuus oppimiseen ja kehittymiseen.

Virvelinranta YKS -hanke järjestää aiheeseen liittyvää koulutusta sekä erimuotoisia työpajoja, joissa YKS-menetelmää harjoitellaan ja toteutetaan asiakkaiden, heidän omaistensa ym. verkoston kesken.


Kirjoittaja
Merja Laurén
Asiakkuuskoordinaattori
Hämeenlinnan kaupunki / Virvelinranta YKS
http://www.virvelinranta.fi/


Kirjoittajalla on usean vuoden kokemus YKS-menetelmästä toimiessaan sen kehittäjänä, kouluttajana ja tuutorina vammaisalan organisaatiossa.

16. huhtikuuta 2012

Tutustu hyvinvoinnin pitkospuut -välirapottiin

Hyvinvoinnin pitkospuut – lähtökohdat kansalaisen saumattoman hyvinvointipolun kehitystyölle on Laurea-ammattikorkeakoulun ensimmäinen väliraportti Pumppu-hankkeessa.
Tämä raportti kannattaa lukea, jos olet kiinnostunut:
  • sydän- ja diabetespotilaiden hoitokokemuksista Länsi-Uudellamaalla
  • neurologisia sairauksia omaavien henkilöiden ja heidän perheidensä kokemuksista hoitopolulla Länsi-Uudellamaalla
  • työttömyyden vaikutuksista yksilön hyvinvointiin ja syrjäytymisvaaraan
  • eri hyvinvointitoimijoiden saumattomasta yhteistyöstä ja kansalaislähtöisestä palveluiden jäsentämisestä
Raportti toimii myös esimerkkinä kehittämispohjaisen oppimisen toimintamallin (LbD) käytännön soveltamisesta. Opiskelijat ovat keränneet raportin aihepiireihin liittyvää aineistoa osana hankkeistettua opetusta, ja nämä opinnäytetyöt sekä työpaperit toimivat tämän raportin perustana.

Tiedote Laurean sivuilla: http://www.laurea.fi/fi/cofi/tiedotteet-ja-tapahtumat/Sivut/Pumppu_valiraportti.aspx

4. huhtikuuta 2012

Länsi-Uudenmaan Hyvinvointifoorumi 12.4.2012 Lohjalla

Tervetuloa Länsi-Uudenmaan Hyvinvointifoorumiin! Foorumin teemana on palvelustrategiat ja palveluseteli.

Hyvinvointifoorumin yhteydessä voit myös liittää yhteisösi tai yrityksesi mukaan Länsi-Uudenmaan Hyvinvointiverkoston uudelle nettisivustolle. Tule kuulemaan lisää!

Tilaisuudessa mukana Laurea Lohjan Pumppu-osahanke.
 
aika: torstaina 12.4.2012 klo 12.30-16.00
paikka: Laurea-ammattikorkeakoulu, luentosali, Nummentie 6, Lohja

Hyvinvointifoorumin puheenjohtajana toimii yliopettaja Tarja Meristö

OHJELMA

12.30- 12.45 Tilaisuuden avaus
Outi Nyman, projektipäällikkö, Novago Yrityskehitys Oy

12.45- 13.30 Palveluntuottajaverkoston ja palveluseteleiden sähköinen hallinta
Veli-Matti Pietilä, toimitusjohtaja, Nexamed Oy

13.30- 14.15 Sokeat miehet ja elefantti – näkökulmia palvelustrategiaan
Teemu Ylikoski, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lohja
Marja Sivula, sairaanhoitajaopiskelija, Laurea-ammattikorkeakoulu

14.15-15.15 Aktiivinen kahvitauko: Hyvinvointiverkoston toiminnan kehittäminen

15.15-16.00 Seudullinen palveluseteli käyttöön tehokkaalla yhteistyöllä
Heli Peltola, palveluseteliasiantuntija, Posintra Oy

Ohjelman muutokset mahdollisia.

Lisätietoja: Liisa Ranta, liisa.ranta@laurea.fi, 0400 659 073

Tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu mukaan to 5.4.2012 mennessä osoitteessa:
http://digiumenterprise.com/answer/?sid=815022&chk=CZ9EPK7W